1.4.15

Esittely

Kuka minä olen?

Olen vuonna '99 syntynyt tyttö nimeltä Julia, joka käyttää internetin ihmeellisessä maailmassa nimeä Neiti X. Olen kiinnostunut politiikasta ja eri maiden kuninkaallisista. Etenkin Britannian kuningasperheestä ja ihan erityisesti itse kuningattaresta, Elizabeth II:sta. Tämän takia simini saattavat välillä muistuttaa Englannin kuninkaallisia. Toisin kuin monet muut, en ole lainkaan kiinnostunut lukemisesta. Päiväni siis kuluvat sujuvasti joko kavereiden kanssa hengaten tai Sims 3 pelaten.

Pelityylini

Olen pelannut Simsiä jo monia vuosia, ehkä 7 (?). Silloin tällöin kiinnostus peliin kuitenkin lopahtaa, jonka takia saattaa välillä olla parinkin kuukauden taukoa pelaamisesta.

Nyt olen ottanut ideakseni perustaa The Sims 3 -peliini kuninkaallisen perheen. Tavoitteena on pelata mahdollisimman monella sukupolvella ja tehdä perheestä suuri. Pelaamisessa käytän melko paljon koodeja; kuninkaallinen perhe tarvitsee paljon rahaa, ja sitähän tulee olemaan liikaakin. Melko harvat simeistä tulee käymään töissä. Hallitsijan laitan aina ''vapaan maailman johtajaksi'' (jos se nyt oli sen niminen?) ja jotkut sotilasalalle töihin. Simien tarpeet hoidan kuitenkin itse, muutenhan pelistä tulisi ihan supertylsää ja älytöntä.

Olen lataillut netistä aika paljon vaatteita, hiuksia ja esineitä. Jotain modejakin on tullut ladattua; puutarhuri, 24h kotiapulainen ja muita pieniä realistisia modeja.

Lisäosista ja kamaseteista omistan:
Superstara
Iltahuvit
Täyttä elämää
Lemmikit
Vuodenajat
Luksuslukaali

Muista lisäosista en edes välitä.


Miksi Sims 3 eikä Sims 4?

Ennen kuin Sims 4 julkaistiin, miettisin, että ostanko sen. Etsin netistä kuvia ja esittelyvideoita, jolloin päätin, etten todellakaan osta nelosta. Syynä oli se, että peli näytti jotenkin niin ''lelulta.'' Noh, ajan mittaan tottusin pelin ''lelumisuuteen'' ja aloin miettiä pelin hankkimista uudelleen. Kun kuitenkin luin netistä, ettei pelissä niinkään ole autoja jne, päätös oli selvä; ei ikinä!

Blogi

Blogissa seurataan minun pelaamistani ja erityisesti simieni elämää. Julkaisen kuvia rakennuksistani, sisustuksistani, simeistäni jne. Mitään tarinoita en kuitenkaan ala kirjoittamaan.
Yhteyttä minuun voi ottaa sähköpostitse kuninkaallista@gmail.com. Voit lähettää ideoita, kysymyksiä tai ihan vain tervehdyksiä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti